Monday, September 06, 2010
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
 
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
 
Syndicate  
Blogi

Kuinka voi ostaa lisäaikaa?

11.02.2010 Tammikuu on ollut minulla kiireistä aikaa, sillä uusi vuosi on tuonut tullessaan tonneittain uusia asioita elämääni. Viime marraskuussa saamani luottamustoimi Nuva ry:n hallituksessa tuntui aluksi mielettömältä. Pikkuhiljaa kuitenkin alkoi kauhistuttaa kuinka isoihin saappaisiin olenkaan hyppäämässä. Nyt ei enää Tampereen asioista huolehtiminen riitä, vaan täytyy osata katsoa asioita koko Suomen mittakaavassa.

Entä yksityiselämäni? Viime keväänä tiesin nelivuotisen lukioni viimein päättyvän valkolakkiin ja hain satunnaisesti opiskelemaan tietäen, etten kuitenkaan pääse mihinkään. Voisin viettää ihanan välivuoden ja antaa kaikkeni luotsatakseni Tampereen Nuorisofoorumia. Näin näytti aluksi käyvänkin, mutta kaksi viikkoa ennen koulun alkua sain kuulla, että minut on sittenkin hyväksytty opiskelemaan Tampereen ammattikorkeakouluun kone- ja tuotantotekniikkaa. Otin paikan vastaan, koska sehän oli se mitä juuri ensisijaisesti olin hakenut lukemaan – mutta oliko se oikea paikka? Koulu sujui ihan mukavasti, mutta tammikuussa heräsin painajaiseen, mistä voisin ostaa vuorokausia joissa olisi 35 tuntia?

Miten päätän päivittäin mikä on tärkeintä, kun koulussa täytyisi käydä kahdeksan tuntia päivässä sekä töissä ainakin kuusi tuntia säälittävän pienen opintotuen takia. Muutin vuoden vaihteessa siskoni kanssa uuteen asuntoon, jossa tein remonttia, jota olisi pitänyt tehdä ainakin viisi tuntia päivässä, että saisin sen valmiiksi kuun loppuun mennessä. Tämän lisäksi myös muuttolaatikoita täytyi pakata. Sekä ystävät, perhe että poikaystävä vaatisivat ainakin neljä tuntia aikaa päivästäni. Plus erilaiset kokoukset, joita oli lähes päivittäin, vaativat ainakin kaksi tuntia päivässä, puhumattakaan nukkumisesta kahdeksaa tuntia, syöminen ja niin edelleen. Oma-aika oli täysin tuntematon käsite koko tammikuun ajan.

Keskustelin asiasta erään Kristianin kanssa ja hän haukkoi henkeään (Facebook-chatin välityksellä), että miten voin jaksaa olla päivästä toiseen reipas, kun hänen mukaansa annan itsestäni 110% joka päivä. Siitä se ajatus sitten lähti. Tajusin, että juuri se 35 tuntia tekemistä vuorokautta kohden auttoi minut tammikuun yli ja jokaisen päivän yli. Samalla kun raavin lastalla entisen asukkaan oksennuksen vihreitä tapetteja, pystyin olemaan ajattelematta insinöörimatikan hylättyä koetta. Tai kun istuin kirjoittamassa kannanottoa Tampereen kouluverkkouudistukseen nuorisokahvilassa, en lainannut ajatustakaan sille että kuka maksaa uudet jalkalistani. Ja jos kaikki ahdisti, laitoin kännykän äänettömälle, laitoin sälekaihtimet kiinni, kömmin kahden peiton alle, päätin että ”teen kaiken huomenna!” ja nukuin pitkään.

Nyt kun remontti on ohi, koulussa lähes kaksi vapaa päivää viikossa, laskut maksettu sekä laiminlyödyt ystävät lepytelty, tuntuu että ei ole mitään tekemistä. Onko muka näin, pohdin hetken ja avasin kalenterin. Tälle viikolle olen kirjoittanut tasan kaksikymmentä tehtävää asiaa (vain) ja mieleeni tuli heti kolme juttua, joita siellä ei edes lue. Että se siitä rankasta tammikuusta. Helmikuu ei ole sen helpompi, mutta pidän siitä juuri sellaisena kuin se on ja tykkään asioiden kanssa kilpaa juoksemisesta enemmän kuin lenkkipoluilla juoksentelusta. Ehkä sitten kun olen tarpeeksi vanha, löydän kalenteristani päivän jonka kohdalla ei lue mitään ja voin omistaa sen itselleni.

Tiina Koljonen
Hallituksen jäsen
Tilaa NUVAn tapahtumatKalenteri

There are no events for this day.

Tilaa NUVAn RSS-syötteitäSanapilvi
(kaikki) 2009 2010 4H aaltonen aate Akatemia aktiivipäivät allianssi aloitekanava asiasanat blogi demokratiakasvatus edustajisto eu fss grekula haaksiala hallitus heiskanen helsinki Hietanen huipputapaaminen häkämies ilmastonmuutos internet jarvisalo joulu jyväskylä järjestösihteeri järjestöt Järvisalo jäseneksi kajaani kannanotto kansalaisaktivismi kela kiertue kilpailu Kirjoita kokoomusnuoret korpinen Koskentausta koulu kouluturvallisuus koulutus koulutustapahtuma kunta kuusama kv kysely lama lanuke lapset lapsi lapsiasiavaltuutettu lapsilisä liittohallitus liittokokous linden mellin mäkinen nettisivut nuoret nuorgam nuorisodelegaatti nuorisokahvila nuorisokonventti nuorisolaki nuorisopolitiikka nuorisovaltuusto nuorisovaltuustot nuorisovaltuustotoiminnan nuortenakatemia nuva opas opetusministeriö opintotuki opm osku otakantaafi pakkoruotsi palkinnot peruskoulu pieksämäki pietilä piirijärjestö piirijärjestöt piirisihteeri piirit piiritoiminta pisto politiikka poltiikka ponsiinteractive puheenjohtaja puoluepolitiikka pääsihteeri päätöksenteko pöllänen rasanen raunio risikko räsänen sakki samok sanapilveen sarkomaa seinäjoki seksuaalirikos similä sll spr stm Svärd syl syrjintä syrjäytyminen tahlo tapahtuma tapahtumat tem tietämys titteli toimintasuunnitelma toimisto tourunen tulevat tupakkapolitiikka turku työntekijät Työtänuorille2010 unkuri vaaka vaikute Vaikuttamisen wallin valtikka valtikkafi VarsinaisSuomi vasemmistonuoret vino virkkunen yk ystävyys äänestysikäraja äänestäminen