Wednesday, March 10, 2010
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
 
Syndicate  
Blogi

Palkitsevaa

 02.02.2010 Moni varmasti on samaa mieltä sellaisen väitteen kanssa, että onnistumisen ja aikaansaamisen tunteet
ovat käsittämättömän upeita, melkein jopa lyömättömiä tunteita. Kun on pitkään puurtanut jonkin
parissa siten, että asian on jo ehtinyt aloittaa, luovuttaa, aloittaa uudestaan, epäonnistua, aloittaa taas
uudestaan, lähes luovuttaa, on loppuun saattaminen, viimeisen nuotin piirtäminen, viimeisen pisteen
kirjaaminen, tai viimeisen sanan sanominen yksinkertaisesti upeaa.

Itse tein viime vuonna erästä vapputapahtumaa Kouvolaan. Tapahtumasta vastaavan yhdistyksen
puheenjohtaja muutti ennen järjestelyiden aloittamista pois paikkakunnalta ja joutui jättämään
tapahtuman järjestämisen varapuheenjohtajalle, joka minä sattumoisin olin. Sattumoisin siksi, että
varapuheenjohtajaksi minut oli valittu lähinnä, koska joku piti valita. Ei kukaan minua epäpätevänä
pitänyt, ei sillä, mutta luulen, että jos asioiden tuleva laita olisi osattu ennustaa, olisi
varapuheenjohtajaksi valittu joku toinen, hieman kauemmin tapahtuman järjestelyissä pyörinyt henkilö.

Tuona keväänä opin mm. sen, että puheenjohtajan rooli innoittajana ja motivaattorina on tietyissä
tilanteissa elintärkeä. Koin useissa tilanteissa erityisesti alkukeväästä, että olin ainoa, joka oli innostunut
koko tapahtumasta tai sen järjestämisestä. Tilanteeni oli kuitenkin jokseenkin vaikea: minun oli pakko
suoriutua järjestämisestä, koska tapahtumalla on yli 20 vuotinen historia, ja sen tehtävä, tarjota nuorille
paikka, jossa viettää päihteetöntä vappua ja saada kokea samalla ikimuistoinen vappu, on tärkeä. Kaiken
peruuttaminen olisi myös sotkenut noin tuhannen ihmisen vappusuunnitelmat. Vaikka tuohon
ajanjaksoon mahtui paljon hyvää ja opettavaa, on henkilökohtainen muistoni viime keväästä silti
suurelta osin raskas ja uuvuttava.

Vihdoin 1.5.2009 n. klo 01.00 olin todella uupunut, mutta onnellinen. En joutunut henkilökohtaiseen
vararikkoon, en vastuuvelvolliseksi mistään vahingoista ja ennen kaikkea olin saanut aikaan jotain
hienoa ja jotain, mistä voin olla ylpeä. En väitä tehneeni koko suurta tapahtumaa tietenkään kokonaan
yksin, mutta usein varsinkin käynnistämisvaiheessa minusta tuntui, että olin ainoa ihminen, jota asia
edes kiinnosti. Tapahtuma oli onnistunut ja tuo onnistumisen muisto kantaa minua edelleen.

Vaikken tiennytkään tämän blogin kirjoittamista aloittaessani oikeastaan yhtään, mikä tekstin sisällöksi
muodostuu (olen ihminen, joka tekee tällaiset asiat pitkälti spontaanisti sen kummemmin
suunnittelematta), on nyt minulla kirkkaana mielessä se, mitä haluan tällä sanoa. Vaikka tapahtuma,
josta kerroin ei liittynytkään nuorisovaltuustoihin, voi sen samaistaa niihin suhteellisen helposti: tiedän,
kuinka kurjalta tuntuu, kun ketään ei esim. omassa nuorisovaltuustossa tunnu kiinnostavan edes oma
toiminta. Tiedän, mitä on, kun valtuuston kokouksista ei meinaa enää millään saada päätösvaltaisia.
Tiedän, miltä tuntuu nähdä selkeä visio siitä, mitä olisi hyvä tehdä, mutta kukaan muu ei tunnu edes
yrittävän ymmärtää ajatella tekevänsä jotain visiosi eteen yhteisen päämäärän puolesta. Mutta haluan
silti kannustaa: sen, mitä haluaa, saa, kun vain jaksaa tehdä tarpeeksi duunia sen eteen. Ja se, jos mikä on
palkitsevaa.

Markus Janhunen
Hallituksen jäsen