Thursday, March 11, 2010
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
 
Syndicate  
Blogi

Valitseeko kulkija tiensä, vai tie kulkijansa?

 28.01.2010 Vuosi 2010 on jo tuonut ja tulee jatkossakin tuomaan paljon uusia tilanteita ja tehtäviä. Itse en henkilökohtaisesti edes tiedä, missä asun ensi syksynä ja olenko päässyt opiskelemaan sinne minne haluan. Tässä heti alkuun myös lähestyvät ylioppilaskirjoitukset painavat mieltäni, enkä oikein tiedä miten minun sielläkin tulee käymään. Haluaisin myös kovasti saada kesätöitä, että voisin sitten rauhallisin mielin muuttaa kotoa omien rahojen turvin. En voi kuitenkaan olla varma hurmasinko tänään työhaastattelussa haastattelijan vai jäinkö lainkaan hänen mieleensä. Entä sitten uusi hallitustehtäväni? Niin paljon uutta kaiken muun keskellä ja niin paljon tekemistä.

Pohjimmiltani olen kuitenkin niin optimistinen ihminen, että minua eivät ole koskaan pienet vastoinkäymiset tai epävarmuuden tunteet murtaneet. Sitkeästi olen mennyt eteenpäin aina ajatellen, että kyllä se tästä ja oikeastaan tämäkin oli positiivista. Elämähän kolhii jokaista aina välillä. Loppumattoman toiveikkuuteni vuoksi läheiseni sanovat, etten ole lainkaan realistinen. Siihen olen joskus jopa itkien väittänyt, että he ovat vain liian skeptisiä ja pessimistisiä, kaikki kääntyy varmasti hyväksi. Toisaalta olen joskus surkeana hetkenä jopa itse ihmetellyt, että voinko todella ajatella, että tämäkin oli positiivista. En ole kuitenkaan lakannut uskomasta positiiviseen asenteeseen.

Se on kannattanut. Kun kohtaan surkeita sattumuksia, tiedän, etten itke sitä kauaa. Tiedän, että voin yhä uskoa itseeni. Olen myös huomannut toimivaksi ottaa pientä hermolomaa jos stressaan liikaa. Esimerkiksi juuri eilen kun tapasin liittomme uudet työntekijät ja Annan Huipputapaamisen järjestämisen merkeissä, lähdin Tampereelta ystäväni kanssa suoraan Picasson taidenäyttelyyn Helsinkiin. Koko reissu oli mahtava. Sain uutta puhtia Liittolaisiltani tapahtuman järjestämiseen, kun sain tietää enemmän kaikesta mitä pitää hoitaa, ja sitten Pablon tapaaminen ystävän kanssa vei ajatukset täysin pois kotikaupungin paineista.

Huolimatta käsillä olevasta epävarmuudesta kaikkien mahdollisten polkujen edessä, oikeastaan nautin jännityksestä ja tietämättömyydestä. Tämä on kenties ainoa hetki elämässäni, jolloin seison näin keskellä metsää ja vain minä voin päättää minkä polun valitsen. En voi tietää mihin se polku vie, en voi tietää eksynkö kun kuljen sitä pitkin. Luultavasti jokainen, joka on ollut tässä tilanteessa, muistaa tämän tunteen.

Elämäni aikana olen lukenut valtavasti. Tuhansia eri kirjoja, satoja eri kirjailijoita. Niistä korvieni taakse on kertynyt paljon asioita. Muistan vanhan sananlaskun ”Lakkaa ajattelemasta, että tie on keino päästä päämäärään. Saavuthan perille joka askeleella.” Niin, tie on yhtä tärkeä kuin päämäärä. Kulkekaa aina teitä katsellen ympärillenne. Muuten luultavasti kuljette ympyrää, ilman, että edes huomaatte sitä ajatellessanne vain päämäärää.

Senni Raunio
Hallituksen jäsen