Login
Thursday, March 11, 2010
Search
Liitto
Nuorten vaikuttajaryhmät
Organisaatio
Asiakirjat
Historia
Toimintaa
Huipputapaaminen
Seminaarit
Paikalliset koulutukset
Muut tapahtumat
Galleria
Edustajisto
Info edustajistosta
Karttakuva
Piirit
Info piireistä
Piirien yhteystiedot
Karttakuva
Yhteystiedot
Toimiston yhteystiedot
Jäsenedut
Yhteydenottolomake
Hallituksen yhteystiedot
Blogi
Viimeisiä viedään!
28.10.2009
Rakkaat ystävät. Huipputapaamiseen, liittokokoukseen ja siten myös uuden puheenjohtajan valintaan on enää vajaa kuukausi aikaa. Minulle se merkitsee lähinnä pitkän, raskaan ja ennen kaikkea rakkaan aikakauden päättymistä. Ensi vuoden alusta palaan takaisin rivijäsenen asemaan seuraamaan, kuinka minua nuoremmat ja toivottavasti idearikkaammat astuvat Nuva ry:n ruoriin ja ohjaavat sen uusille vesille.
Kun minä liityin Suomen Nuorisovaltuustojen Liittoon, sen nimi oli vielä Nuoret Vaikuttajat ry. Hallituksen koko lähenteli kahtakymmentä ja käytännössä ainoa jäsenistölle näkyvä tapahtuma oli NUPPI, jota nykyään kutsumme Huipputapaamiseksi. Minut valittiin silloiseen hallitukseen porukan toiseksi nuorimpana - olin vasta 16-vuotias ja juuri nuorisovaltuutettuna aloittanut kuopiolaistyttö, jolla ei juuri ollut valtakunnallisesta toiminnasta kokemusta. Minulla oli onni päästä toimimaan järjestössä, jonka silloinen puheenjohtaja Tuukka Eloranta hioi taitojani välillä rankoillakin sanoilla. Epäonnistumisia tapahtui, mutta lujalla tahdolla ne selvitettiin. Hyvän porukan voimin jaksoi rankkojakin hetkiä ja junamatkoja Kuopion ja Helsingin välillä. Järjestön toiminta oli tuolloin varsin vaatimatonta. Vertailuna tähän päivään voisi kertoa vaikkapa sen, että Vaikute oli tuolloin vielä käsin niitattu mustavalkoinen a5-kokoinen monistekasa, työntekijöitä oli kokonainen puolikas, eikä valtionapua rapsahtanut tilille kuin 20 000 euroa vuodessa. Suurin osa kaikesta työstä tehtiin talkoilla - esimerkiksi tapahtumien aamiaiset herättiin tekemään itse aamuviideltä.
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto on ollut minulle suuri ylpeyden aihe. Tänä päivänä jäsenkasvu on aitoa, tapahtumat keräävät aktiiveja ympäri Suomen, talous on huomattavasti vakaampi ja toimistolla istuu parhaimmillaan kaksi kokopäiväistä asiantuntijaa nuorisovaltuutettuja neuvomassa ja auttamassa. Toiminnan kasvattaminen ja "juokseminen nuorisopolitiikan kartalle" oli lupaukseni, kun minut valittiin ensimmäisen kerran puheenjohtajaksi Järvenpäässä vuonna 2007. Lupaukseni olen mielestäni pitänyt varsin kiitettävällä menestyksellä, mutta ilman hyviä ihmisiä en olisi siihen pystynyt. Minulla on ollut onni saada hallitukseeni joka vuosi ihmisiä, joiden seurasta ja työpanoksesta nautin. Mainittakoon entisistä hallitustovereistani tässä vaikka ensimmäisen hallitukseni varapuheenjohtaja Jenni Similä, jonka henkiseen tukeen voin edelleen luottaa opintoahdistuksen kohdatessa tai kokiessani häpeää seistessäni Lidlin muovipusseihin pukeutuneenä Hämeenkadulla. Tai Veera Kojo, joka toimi kanssani varapuheenjohtajana, kun Mikko Nieminen Lappeenrannasta hoiti puheenjohtajan pestiä. Veeran tee ja sympatia paransi monta hermoheikkoista järjestötoimijaa NUPPI-tapahtumien jälkeen tai ennen niitä. Nuva ry:n kautta olen saanut monia arvokkaita ystäviä vielä näinäkin päivinä, kun jäsenistön keski-ikä alkaa jäämään minun iästäni yhä kauemmas. Siksi onkin aika siirtyä eteenpäin.
Viimeisiä viedään, tiedättekö? Viimeinen hallituksen kokous pidetään 22.11. Tämä on viimeinen blogikirjoitukseni, ainakin vuorolistan mukaan. Viimeisen kirjoittamani toimintasuunnitelman hyväksyy joko muutoksin tai ilman tuleva liittokokous. Viimeisen talousarvion, jonka laatimisessa olen ollut mukana, lähetän opetusministeriöön viimeisen kerran Nuva ry:n nimissä marraskuun lopussa. Samalla kun uusi tuleva muutos on merkittävä järjestön näkökulmasta, on tilanne myös itselleni uusi. Uusia haasteita päin.
Olen aina käytettävissä. Kyllä te tiedätte.
Love, Sini
Return
Blogiotsikot
26.02.
Talvifiilis
11.02.
Kuinka voi ostaa lisäaikaa?
02.02.
Palkitsevaa
28.01.
Valitseeko kulkija tiensä, vai tie kulkijansa?
19.01.
Oulusta jäsenpalveluihin
10.01.
Hämeenlinnan lähtöruutu
18.11.
Järjestö, joka antaa eväät vaikuttamiseen
16.11.
Nuva ry:n Puheenjohtajasta 2010
28.10.
Viimeisiä viedään!
19.10.
Är det resan som är målet?
13.10.
Aika ei ole rahaa, vaan aikaa
25.09.
Syksy, ihana syksy!
24.09.
Pieni kynäteline
15.09.
Kehittävää opetusta?
10.08.
VAAKA dag 3
07.08.
Vaakassa vara parempi
06.08.
VAAKA day 1
15.06.
Juhannuksen taikaa
08.06.
Opiskelijatko nopeammin työelämään?
03.06.
Riskinotto kannattaa!
<
1
2
3
>
Uutiset
09.03.
Info Aktiivipäivien osallistujille
05.03.
Nuorisovaltuustotoiminnan opas luettavissa!
27.02.
Nuor Jämpsä, nuorten kuulemisen Jämsäläinen malli
16.02.
Aktiivipäivien ohjelma päivitetty, ilmoittaudu mukaan!
05.02.
Suomalaiset: lasten ja nuorten mielipidettä pitäisi kysyä useammin
04.02.
Nuorisolain muutos parantaa nuorten varhaista tukea
03.02.
Aloitekanava nuorille avattu Oulussa
<
1
2
3
4
5
6
>
Kalenteri
<<
March 2010
>>
Mo
Tu
We
Th
Fr
Sa
Su
22
23
24
25
26
27
28
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
There are no events for this day.
Sanapilvi
(kaikki)
2009
2010
4H
aaltonen
aate
ahonen
aktiivipäivät
allianssi
aloitekanava
asiasanat
blogi
demokratiakasvatus
edustajisto
eu
fss
haaksiala
hallitus
Hietanen
huipputapaaminen
häkämies
ilmastonmuutos
internet
jarvisalo
joulu
järjestösihteeri
järjestöt
Järvisalo
jäseneksi
kansalaisaktivismi
kela
kilpailu
Kirjoita
kokoomusnuoret
korpinen
Koskentausta
koulu
kouluturvallisuus
kunta
kuusama
kv
lama
lanuke
lapsi
lapsilisä
liittohallitus
linden
mellin
nettisivut
nuorgam
nuorisokahvila
nuorisolaki
nuorisopolitiikka
nuorisovaltuustotoiminnan
nuortenakatemia
nuva
opas
opintotuki
opm
osku
otakantaafi
pakkoruotsi
palkinnot
periaateohjelma
pietilä
piirijärjestö
piirijärjestöt
pisto
politiikka
ponsiinteractive
puheenjohtaja
puoluepolitiikka
pääsihteeri
päätöksenteko
pöllänen
rasanen
risikko
räsänen
sakki
samok
sanapilveen
sarkomaa
seksuaalirikos
similä
sll
spr
stm
Svärd
syl
syrjäytyminen
säännöt
tahlo
tapahtuma
tapahtumat
tem
titteli
toimintasuunnitelma
toimisto
tourunen
tulevat
tupakkapolitiikka
työntekijät
unkuri
vaaka
vaikute
wallin
valtikka
vasemmistonuoret
vino
virkkunen
ystävyys
äänestäminen
Liitto
Historia
Asiakirjat
Nuorten vaikuttajaryhmät
Toiminta
Huipputapaaminen
Seminaarit
Paikalliset koulutukset
Muut tapahtumat
Edustajisto
Extranet
Edustajisto
Karttakuva
Piirit
Info piireistä
Piirien yhteystiedot
Karttakuva