10. syyskuuta 2010
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
 
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
 
Syöte  
Blogi

Aika ei ole rahaa, vaan aikaa

13.10.2009 Olin pari päivää sairaana tällä viikolla. Kuume, kipeä kurkku, päänsärky ja oksentelu saivat minut sulloutumaan vällyjen väliin muutamaksi päiväksi. Nukuin paljon enkä miettinyt mitään.

Aluksi menin tietenkin paniikkiin: miten selviän kaikista koulutehtävistä ja muista tulevista deadlineista? Monta päivää peiton välissä tarkoittaa kasaantuvia hommia ja ylimääräistä päänvaivaa. Ajattelin, ettei minulla ole varaa sairastaa ja olla kipeänä.

Nyt näyttää jo paljon paremmalta. Sairastaminen ei ole koskaan kivaa, sillä kukapa tykkäisi kipeästä kurkusta, vuotavasta nenästä, huonoista yöunista ja painajaisista sekä jatkuvasta päänsärystä ja kuumehoureesta. Sairastelulla on kuitenkin ollut hyvin rentouttava vaikutus. Kun ei pysty tekemään muuta kuin nukkumaan ja sairastamaan, ei myöskään ehdi murehtimaan turhia.

Miten voisin oppia ottamaan aikaa itselleni? Onko sairastelu kiireisen ihmisen ainut henkireikä?

Pieni lepo on tehnyt tehtävänsä: piinaava stressi muuttui muutaman päivän mutustelun jälkeen innoksi ja tekemisen iloksi. En vieläkään oikein käsitä, miten pienistä ja kummallisista asioista ihminen tulee onnelliseksi. Ehkä selvitän sen ennen seuraavaa bloggailuvuoroa!

Ihanaa ja rentouttavaa syksyä kaikille!

Anna Mellin
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto – Nuva ry.:n liittohallituksen jäsen
Tilaa NUVAn RSS-syötteitäSanapilvi
(kaikki) 2009 2010 4H aaltonen aate Akatemia aktiivipäivät allianssi aloitekanava asiasanat blogi demokratiakasvatus edustajisto eu fss grekula haaksiala hallitus heiskanen helsinki Hietanen huipputapaaminen häkämies ilmastonmuutos internet jarvisalo joulu jyväskylä järjestösihteeri järjestöt Järvisalo jäseneksi kajaani kannanotto kansalaisaktivismi kela kiertue kilpailu Kirjoita kokoomusnuoret koljonen korpinen Koskentausta koulu kouluturvallisuus koulutus koulutustapahtuma kunta kuusama kv kysely lama lanuke lappi lapset lapsi lapsiasiavaltuutettu lapsilisä liittohallitus liittokokous linden maaninka mellin mäkinen nettisivut nuoret nuorgam nuorisodelegaatti nuorisokahvila nuorisokonventti nuorisolaki nuorisopolitiikka nuorisovaltuusto nuorisovaltuustot nuorisovaltuustotoiminnan nuortenakatemia nuva opas opetusministeriö opintotuki opm osallisuus osku otakantaafi pakkoruotsi palkinnot peruskoulu pieksämäki pietilä piirijärjestö piirijärjestöt piirisihteeri piirit piiritoiminta pisto politiikka poltiikka ponsiinteractive puheenjohtaja puoluepolitiikka pääsihteeri päätöksenteko pöllänen rasanen raunio risikko räsänen sakki samok sanapilveen sarkomaa seinäjoki seksuaalirikos similä sll spr stm Svärd syl syrjintä syrjäytyminen tahlo tapahtuma tapahtumat tem tietämys titteli toimintasuunnitelma toimisto tourunen tulevat tupakkapolitiikka turku työntekijät Työtänuorille2010 unkuri vaaka vaikute Vaikuttamisen wallin valtikka valtikkafi VarsinaisSuomi vasemmistonuoret vino virkkunen yk ystävyys äänestysikäraja äänestäminen