3. syyskuuta 2010
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
 
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
 
Syöte  
Uutiset

Suomalaiset: lasten ja nuorten mielipidettä pitäisi kysyä useammin

05.02.2010 YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuus kasvanut


Suomalaisten mielestä lasten ja nuorten mielipidettä pitäisi kysyä nykyistä useammin. Parempia päätöksiä uskotaan saatavan, jos lasten ja nuorten näkemykset huomioidaan. Alle 18-vuotiaiden kuulemiseen velvoittava YK:n lapsen oikeuksien sopimus tunnetaan meillä paremmin kuin vuosi sitten.

Peräti 95 prosenttia suomalaisista uskoo aikuisten voivan tehdä parempia päätöksiä, jos he ottavat lasten mielipiteet huomioon. Tieto ilmenee lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta.

Kahdeksan kymmenestä lapsen oikeuksia koskevan kyselyn vastaajista on kuitenkin sitä mieltä, että lasten ja nuorten mielipidettä kysytään liian harvoin heitä itseään koskevissa asioissa. Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, etteivät lapset ja nuoret voi koulussa vaikuttaa riittävästi omiin asioihinsa.

Oppilaskuntia pidettiin lähes yksimielisesti hyvänä vaikuttamisen keinona kouluissa. Kuntien nuorisovaltuustoillekin antaisi lisää valtaa kolme neljästä vastaajasta. Yli kuusi kymmenestä vastaajasta soisi myös lasten vanhempien kuuntelevan nykyistä enemmän lastensa mielipiteitä.



Oikeuksien tunnettuus kasvoi – yhteistyötä oikeuksien toteutumiseksi jatkettava

Lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia korostavan YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tuntee 72 prosenttia suomalaisista. Sopimus tunnetaan meillä nyt paremmin kuin reilu vuosi sitten: vastaavassa kyselyssä lokakuussa 2008 sopimuksesta oli kuullut 54 prosenttia vastaajista.

Sopimuksen tunnettuutta lisäsi viime vuonna laajasti vietetty Lapsen oikeuksien 20-vuotisjuhlavuosi. Suomessa vuoden teemana oli lapsen oikeus osallistua ja vaikuttaa. Juhlavuoden toteutukseen osallistuivat yhteistyössä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma, lapsiasiavaltuutettu, kansalaisjärjestöt sekä evankelisluterilainen kirkko.

– Juhlavuoden kampanjoinnin tulos osoittaa eri tahojen yhteistyön merkittävyyttä. Se osoittaa myös, että valtiovallan panostusta tarvitaan, jotta lasten oikeudet saadaan koko yhteiskunnan asiaksi, sanoo politiikkaohjelman johtaja Georg Henrik Wrede.

Alle 18-vuotiaiden osallistumisen ja vaikuttamisen oikeus vaatii Suomessa tiedottamisen ohella myös käytännön toimia, sillä lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuudet esimerkiksi kunnallisessa päätöksenteossa vaihtelevat suuresti alueittain. Myös päätösten lapsivaikutusten arviointia on vahvistettava kuntien ja valtion toiminnassa.

– Lisäksi tarvitaan asennemuutosta: alle 18-vuotiaatkin ovat kansalaisia, joilla on oikeuksia. Heitä on kuultava ja kannattaa kuulla päätöksenteoksessa, Wrede sanoo.

Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistui yli tuhat suomalaista ympäri maan. Vastaajat olivat iältään 15–79-vuotiaita. Tutkimus toteutettiin tammikuussa 2010. Kyselytutkimus toteutettiin nyt kolmannen kerran. Tutkimuksen tulokset kokonaisuudessaan ovat nähtävissä osoitteessa www.lapsenoikeudet.fi

YK:n Lapsen oikeuksien yleissopimus on yksi maailman laajimmin tunnustetuista ihmisoikeussopimuksista. Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia. Jokaisella lapsella on oikeus tietää sopimuksesta.


Lisätietoja:
- ohjelmajohtaja Georg Henrik Wrede, Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma. puh. 0400 810077
- tiedottaja Camilla Lehtinen, Lapsilla on omat oikeudet -kampanja, puh: 040 718 1114
Lisätietoja: Opetusministeriö
Tilaa NUVAn uutisetUutisotsikot
20.08. Allianssi hakee nuoria osallistujia Kansalliseen Nuorisokonventtiin 16.–18.10.2010
12.08. YK:n kansainvälinen nuorten vuosi alkaa - osallistu kilpailuun!
11.08. Lanuke-kiertue jatkuu, seuraavana vuorossa Kouvola, Ylivieska ja Rovaniemi
10.08. Kysely syrjinnästä lapsille ja nuorille - vastausaikaa elokuun loppuun
04.07. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto – Nuva ry: Äänestysikärajan alentaminen hyvä keino aktivoida yhteiskuntatietoisia suomalaisnuoria
29.06. Kansainvälisen vertailun mukaan suomalaisnuoret tietävät politiikasta, mutta eivät kiinnostu siitä
22.06. Toimisto lomailee 25.6.-25.7.2010
14.06. Suomen Nuorisovaltuustojen Liittto – Nuva ry: 16-vuotiaat äänestämään jo vuonna 2012
09.06. Jussi Mäkinen valittu Nuva ry:n piirisihteeriksi
08.06. Työryhmä: Äänestysikärajan alentaminen voisi lisätä nuorten painoarvoa ja osaltaan innostaa nuoria osallistumaan
31.05. Varsinais-Suomen piiri on perustettu
29.05. Nuva ry. hakee piirisihteeriä
24.05. Nuorisovaltuustoja ohjaavien aikuisten tulee tuntea nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö
24.05. Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton ja Allianssi ry:n koulutuskiertue starttaa Tampereella 7.6.
20.05. Lapsiasiavaltuutettu kokoaa neuvonantajaryhmää keskisuomalaisista nuorista
19.05. Varsinais-Suomen piirin perustamiskokous Turussa 29.5.
04.05. Nuorten Metropoli - kaupunkien johto tentissä
19.04. Haku Vaikuttamisen Akatemia VAAKAAn on alkanut!
17.04. Väli-Suomen piiri on perustettu!
12.04. Oulun piiri perustettu!
        1 2 3   > 

Tilaa NUVAn RSS-syötteitäSanapilvi
(kaikki) 2009 2010 4H aaltonen aate Akatemia aktiivipäivät allianssi aloitekanava asiasanat blogi demokratiakasvatus edustajisto eu fss grekula haaksiala hallitus heiskanen helsinki Hietanen huipputapaaminen häkämies ilmastonmuutos internet jarvisalo joulu jyväskylä järjestösihteeri järjestöt Järvisalo jäseneksi kajaani kannanotto kansalaisaktivismi kela kiertue kilpailu Kirjoita kokoomusnuoret korpinen Koskentausta koulu kouluturvallisuus koulutus koulutustapahtuma kunta kuusama kv kysely lama lanuke lapset lapsi lapsiasiavaltuutettu lapsilisä liittohallitus liittokokous linden mellin mäkinen nettisivut nuoret nuorgam nuorisodelegaatti nuorisokahvila nuorisokonventti nuorisolaki nuorisopolitiikka nuorisovaltuusto nuorisovaltuustot nuorisovaltuustotoiminnan nuortenakatemia nuva opas opetusministeriö opintotuki opm osku otakantaafi pakkoruotsi palkinnot peruskoulu pieksämäki pietilä piirijärjestö piirijärjestöt piirisihteeri piirit piiritoiminta pisto politiikka poltiikka ponsiinteractive puheenjohtaja puoluepolitiikka pääsihteeri päätöksenteko pöllänen rasanen raunio risikko rovaniemi räsänen sakki samok sanapilveen sarkomaa seinäjoki seksuaalirikos similä sll spr stm Svärd syl syrjintä syrjäytyminen tahlo tapahtuma tapahtumat tem tietämys titteli toimintasuunnitelma toimisto tourunen tulevat tupakkapolitiikka turku työntekijät Työtänuorille2010 unkuri vaaka vaikute Vaikuttamisen wallin valtikka valtikkafi VarsinaisSuomi vasemmistonuoret vino virkkunen yk ystävyys äänestysikäraja äänestäminen