Login
Thursday, March 11, 2010
Search
Liitto
Nuorten vaikuttajaryhmät
Organisaatio
Asiakirjat
Historia
Toimintaa
Huipputapaaminen
Seminaarit
Paikalliset koulutukset
Muut tapahtumat
Galleria
Edustajisto
Info edustajistosta
Karttakuva
Piirit
Info piireistä
Piirien yhteystiedot
Karttakuva
Yhteystiedot
Toimiston yhteystiedot
Jäsenedut
Yhteydenottolomake
Hallituksen yhteystiedot
Uutiset
Nuorisolain muutos parantaa nuorten varhaista tukea
04.02.2010
Nuorisolakiin lisätään säännökset paikallisten viranomaisten monialaisesta yhteistyöverkostosta sekä etsivästä nuorisotyöstä ja siihen liittyvästä tietojen luovuttamisesta. Tavoitteena on parantaa nuorten mahdollisuuksia saada tarvitsemansa julkiset palvelut. Samalla tehostettaisiin nuorille tarjottavaa varhaista tukea mm. koulutukseen ja työelämään pääsyn edistämiseksi.
Lakimuutoksella halutaan auttaa lähinnä niitä nuoria, joilla esimerkiksi toisen asteen opinnot ovat jääneet kesken. Hallitus päätti asiaa koskevan lakiesityksen sisällöstä torstaina 4. helmikuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle perjantaina.
Kunnassa tulisi olla nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, jonka tehtävänä olisi koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista, nuorten palvelujen saavutettavuudesta ja riittävyydestä. Verkosto edistäisi nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista. Verkoston tulisi tehostaa nuorten palveluihin ohjautumista ja palvelusta toiseen siirtymistä ja edistää nuorten palveluiden järjestämiseen liittyvän tietojen vaihdon sujuvuutta. Verkosto ei käsittelisi yksittäisen nuoren asioita vaan paikallistasolla yleisemmin nuorten tarvitsemien palvelujen toimivuutta. Kunnat voisivat halutessaan perustaa verkoston yhdessä. Verkostossa olisivat mukana nuorten kannalta keskeiset toimialat: opetus-, sosiaali- ja terveys- ja nuorisotoimi sekä työ- ja poliisihallinto.
Lisäksi laissa säädettäisiin etsivästä nuorisotyöstä, jonka tarkoituksena on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa hänet sellaisten palvelujen ja muun tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan ja itsenäistymistään sekä pääsyään koulutukseen ja työmarkkinoille. Kunta voisi tarvittaessa järjestää etsivää nuorisotyötä. Tällöin kunnan tulisi nimetä etsivän nuorisotyön toimeenpanosta vastaava kunnan viranhaltija tai työsopimussuhteinen henkilö. Kuluvan vuoden budjettiin on etsivään nuorisotyöhön varattu 4,65 miljoonaa euroa. Määrärahalla voidaan laajentaa etsivää nuorisotyötä noin 60 prosenttiin kunnista.
Lakiin lisättäisiin säädös nuoren yksilöinti- ja yhteystietojen luovuttamisesta etsivää nuorisotyötä varten nuoren tavoittamiseksi. Tietojen luovuttaminen nuoren auttamiseksi edellyttäisi pääsääntöisesti nuoren suostumusta. Myös opiskelijavalinta- ja ylioppilastutkintorekisteristä annettuun lakiin lisättäisiin säännös oikeudesta luovuttaa tietoja etsivää nuorisotyötä varten.
Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.7.2010.
Lisätietoja:
- neuvotteleva virkamies Jaana Walldén, puh. (09) 160 77228
- hallitusneuvos Tuula Lybeck, puh. (09) 160 76910
Lisätietoja: Opetusministeriö
Return
Uutisotsikot
09.03.
Info Aktiivipäivien osallistujille
05.03.
Nuorisovaltuustotoiminnan opas luettavissa!
27.02.
Nuor Jämpsä, nuorten kuulemisen Jämsäläinen malli
16.02.
Aktiivipäivien ohjelma päivitetty, ilmoittaudu mukaan!
05.02.
Suomalaiset: lasten ja nuorten mielipidettä pitäisi kysyä useammin
04.02.
Nuorisolain muutos parantaa nuorten varhaista tukea
03.02.
Aloitekanava nuorille avattu Oulussa
29.01.
Ilmoittautuminen Aktiivipäiville on alkanut!
12.01.
Vuosi 2010 käynnistynyt
17.12.
Liittokokouksen henkilövalinnat
03.11.
Avoimia työpaikkoja Nuva ry.ssä
22.10.
15.10.-6.11.2009 liittyneet jäsenet laskutetaan sähköpostitse
21.10.
Hämeen piiri perustettu
19.10.
Markus Janhunen Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Kaakkois-Suomen piiri ry:n johtoon
27.07.
Kesäkuulumisia
26.05.
OTAKANTAA.FI -foorumille on avattu kaksi uutta keskustelua. Osallistu sinäkin keskusteluihin!
18.05.
NUVA ry:llä uusi pääsihteeri
18.05.
Nuorten palvelut eivät saa olla ensimmäisiä säästökohteita!
07.05.
Lasten ja nuorten kuuleminen vaatii asennemuutoksia kunnissa
23.04.
NUVA ry. hakee pääsihteeriä
<
1
2
3
4
5
>
Blogi
26.02.
Talvifiilis
11.02.
Kuinka voi ostaa lisäaikaa?
02.02.
Palkitsevaa
28.01.
Valitseeko kulkija tiensä, vai tie kulkijansa?
19.01.
Oulusta jäsenpalveluihin
10.01.
Hämeenlinnan lähtöruutu
18.11.
Järjestö, joka antaa eväät vaikuttamiseen
16.11.
Nuva ry:n Puheenjohtajasta 2010
<
1
2
3
4
5
6
>
Kalenteri
<<
March 2010
>>
Mo
Tu
We
Th
Fr
Sa
Su
22
23
24
25
26
27
28
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
There are no events for this day.
Sanapilvi
(kaikki)
2009
2010
4H
aaltonen
aate
ahonen
aktiivipäivät
allianssi
aloitekanava
asiasanat
blogi
demokratiakasvatus
edustajisto
eu
fss
haaksiala
hallitus
Hietanen
huipputapaaminen
häkämies
ilmastonmuutos
internet
jarvisalo
joulu
järjestösihteeri
järjestöt
Järvisalo
jäseneksi
kansalaisaktivismi
kela
kilpailu
Kirjoita
kokoomusnuoret
korpinen
Koskentausta
koulu
kouluturvallisuus
kunta
kuusama
kv
lama
lanuke
lapsi
lapsilisä
liittohallitus
linden
mellin
nettisivut
nuorgam
nuorisokahvila
nuorisolaki
nuorisopolitiikka
nuorisovaltuustotoiminnan
nuortenakatemia
nuva
opas
opintotuki
opm
osku
otakantaafi
pakkoruotsi
palkinnot
periaateohjelma
pietilä
piirijärjestö
piirijärjestöt
pisto
politiikka
ponsiinteractive
puheenjohtaja
puoluepolitiikka
pääsihteeri
päätöksenteko
pöllänen
rasanen
risikko
räsänen
sakki
samok
sanapilveen
sarkomaa
seksuaalirikos
similä
sll
spr
stm
Svärd
syl
syrjäytyminen
säännöt
tahlo
tapahtuma
tapahtumat
tem
titteli
toimintasuunnitelma
toimisto
tourunen
tulevat
tupakkapolitiikka
työntekijät
unkuri
vaaka
vaikute
wallin
valtikka
vasemmistonuoret
vino
virkkunen
ystävyys
äänestäminen
Liitto
Historia
Asiakirjat
Nuorten vaikuttajaryhmät
Toiminta
Huipputapaaminen
Seminaarit
Paikalliset koulutukset
Muut tapahtumat
Edustajisto
Extranet
Edustajisto
Karttakuva
Piirit
Info piireistä
Piirien yhteystiedot
Karttakuva