Friday, September 03, 2010
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
 
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
 
Jäsenedut

Suurin osa jäsenistä on tällä hetkellä nuorisovaltuustossa tai muussa vastaavassa ryhmässä toimivia nuoria, mutta mukana on myös entisiä nuorisovaltuutettuja, jotka haluavat tukea toimintaa. Nuorisovaltuustotoiminta ei ole edellytys jäseneksi liittymiselle, vaan yhdistyksen toimintaan pääsevät mukaan kaikki nuorten osallisuudesta kiinnostuneet.

Jäseneksi voi liittyä täyttämällä jäsenkaavakkeen ja toimittamalla sen NUVA ry:n toimistolle. Vuonna 2010 jäsenmaksu on 8,00 € ja se laskutetaan sen jälkeen, kun jäsenen tiedot on tallennettu jäsenrekisteriin. Vuoden 2009 alusta käyttöön otettu uusi jäsenrekisteri on muuttanut laskutuskäytäntöä hiukan; jokaisessa laskussa on oma viitenumero, jonka avulla maksetut jäsenmaksut kirjautuvat rekisteriin. Tieto on erittäin tärkeä mm. vuosikokouksen äänioikeutettuja listatessa, sillä vain jäsenmaksunsa maksaneet ovat äänioikeutettuja. Jos kuntasi tai nuorisovaltuustosi maksaa jäsenmaksusi, toimita kotiin postitettu lasku sille henkilölle, joka vastaa laskunmaksusta. Viitenumero on kuitenkin aina mainittava maksettaessa!

Jäseneksi liittyminen tapahtuu edelleen nettisivujemme kautta. Täältä löytyy sähköinen liittymislomake tai "Liitto > Asiakirjat" -kohdasta voi tulostaa perinteisen lomakkeen, jonka voi postittaa täytettynä toimistolle. Jäseneksi liittyessään henkilön tulee täyttää jäsenkaavake henkilökohtaisesti. Seuraava jäsenmaksulasku lähetetään vuoden 2010 alussa. Jäsenmaksulasku lähetetään jäsenen ilmoittamaan kotiosoitteeseen. Mikäli lasku halutaan johonkin muuhun osoitteeseen, esim. kaikkien kunnan nuorisovaltuutettujen laskut nuorisovaltuustolle, tulee asiasta ilmoittaa sähköpostilla jenni.simila(at)nuva.fi viimeistään tammikuun alun aikana. Yhteislaskua emme valitettavasti voi tehdä, sillä henkilökohtaista viitenumeroa tulee käyttää kunkin jäsenmaksun kohdalla, jotta maksu rekisteröityy jäsenrekisteriin. Muistathan, että uutta jäseneksiliittymislomaketta ei tarvitse lähettää meille joka vuosi - jäsenyys on voimassa kertailmoituksella niin kauan, kun irtisanot jäsenyytesi!

Jäsenillä on mahdollisuus saada etunimi.sukunimi(at)nuva.fi -sähköpostiosoite käyttöön. Ota yhteyttä joko nettisivuilta löytyvällä yhteydenottolomakkeella tai laita sähköpostia Jennille osoitteeseen jenni.simila(at)nuva.fi.

Liity jäseneksi
Etunimi
Sukunimi
Syntymäaika
Sähköpostiosoite
Katuosoite
Postinumero ja -toimipaikka
Vaikuttajaryhmä
Tilaus
Submit Cancel

Tilaa NUVAn RSS-syötteitäSanapilvi
(kaikki) 2009 2010 4H aaltonen aate Akatemia aktiivipäivät allianssi aloitekanava asiasanat blogi demokratiakasvatus edustajisto eu fss grekula haaksiala hallitus heiskanen helsinki Hietanen huipputapaaminen häkämies ilmastonmuutos internet jarvisalo joulu jyväskylä järjestösihteeri järjestöt Järvisalo jäseneksi kajaani kannanotto kansalaisaktivismi kela kiertue kilpailu Kirjoita kokoomusnuoret korpinen Koskentausta koulu kouluturvallisuus koulutus koulutustapahtuma kunta kuusama kv kysely lama lanuke lapset lapsi lapsiasiavaltuutettu lapsilisä liittohallitus liittokokous linden mellin mäkinen nettisivut nuoret nuorgam nuorisodelegaatti nuorisokahvila nuorisokonventti nuorisolaki nuorisopolitiikka nuorisovaltuusto nuorisovaltuustot nuorisovaltuustotoiminnan nuortenakatemia nuva opas opetusministeriö opintotuki opm osku otakantaafi pakkoruotsi palkinnot peruskoulu pieksämäki pietilä piirijärjestö piirijärjestöt piirisihteeri piirit piiritoiminta pisto politiikka poltiikka ponsiinteractive puheenjohtaja puoluepolitiikka pääsihteeri päätöksenteko pöllänen rasanen raunio risikko rovaniemi räsänen sakki samok sanapilveen sarkomaa seinäjoki seksuaalirikos similä sll spr stm Svärd syl syrjintä syrjäytyminen tahlo tapahtuma tapahtumat tem tietämys titteli toimintasuunnitelma toimisto tourunen tulevat tupakkapolitiikka turku työntekijät Työtänuorille2010 unkuri vaaka vaikute Vaikuttamisen wallin valtikka valtikkafi VarsinaisSuomi vasemmistonuoret vino virkkunen yk ystävyys äänestysikäraja äänestäminen