10. syyskuuta 2010
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
 
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
Nuorisovaltuustojen liitto
 
Historia

Ensimmäiset nuorten vaikuttajaryhmät kuten nuorisovaltuustot ja nuorisofoorumit aloittivat toimintansa Suomessa 1990-luvun puolivälissä. Tämän jälkeen uusia ryhmiä on jatkuvasti perustettu useisiin kuntiin. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry., entiseltä nimeltään Nuoret Vaikuttajat ry, on perustettu vuonna 1998, kun ryhmien määrä oli valtavassa kasvussa. Silloiset nuorisovaltuustoaktiivit kaipasivat jonkinlaista yhteistyöelintä, joka auttaisi ja neuvoisi vaikuttajaryhmiä sekä tekisi toimintaa tunnetuksi. Perustamiskokous pidettiin Allianssi-risteilyllä 8.-9.10. ja siellä valittiin yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi Mervi Katainen (os. Kuittinen).

Ensimmäiset vuodet NUVA ry. käytti hallinnollisten rutiiniensa vakiinnuttamiseen. Yhdistys rekisteröitiin vuonna 2001 ja valtionapukelpoisuuden se saavutti vuoden 2003 alusta lukien.

Yhdistyksen järjestämistä tapahtumista Nupilla on pisimmät perinteet. Ensimmäinen Nuppi järjestettiin vuonna 1997 Vihdissä. Tuolloin järjestäjänä oli vielä Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry., joka on myöhempinäkin vuosina ollut apuna Nupin järjestämisessä. Nykyisin Nuppi tunnetaan nimellä Nuorten vaikuttajaryhmien huipputapaaminen.

Puheenjohtajapäiviä NUVA ry. on järjestänyt vuodesta 2001 alkaen. Jäsenlehti Vaikute näki päivänvalon alkuvuonna 2003. Samoihin aikoihin julkaistiin myös yhdistyksen ensimmäinen sähköpostitiedote e-vaikute. Nykyisin Vaikute ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja e-vaikute kerran kuukaudessa, joka kuukauden kolmas keskiviikko.

Tilaa NUVAn RSS-syötteitäSanapilvi
(kaikki) 2009 2010 4H aaltonen aate Akatemia aktiivipäivät allianssi aloitekanava asiasanat blogi demokratiakasvatus edustajisto eu fss grekula haaksiala hallitus heiskanen helsinki Hietanen huipputapaaminen häkämies ilmastonmuutos internet jarvisalo joulu jyväskylä järjestösihteeri järjestöt Järvisalo jäseneksi kajaani kannanotto kansalaisaktivismi kela kiertue kilpailu Kirjoita kokoomusnuoret koljonen korpinen Koskentausta koulu kouluturvallisuus koulutus koulutustapahtuma kunta kuusama kv kysely lama lanuke lappi lapset lapsi lapsiasiavaltuutettu lapsilisä liittohallitus liittokokous linden maaninka mellin mäkinen nettisivut nuoret nuorgam nuorisodelegaatti nuorisokahvila nuorisokonventti nuorisolaki nuorisopolitiikka nuorisovaltuusto nuorisovaltuustot nuorisovaltuustotoiminnan nuortenakatemia nuva opas opetusministeriö opintotuki opm osallisuus osku otakantaafi pakkoruotsi palkinnot peruskoulu pieksämäki pietilä piirijärjestö piirijärjestöt piirisihteeri piirit piiritoiminta pisto politiikka poltiikka ponsiinteractive puheenjohtaja puoluepolitiikka pääsihteeri päätöksenteko pöllänen rasanen raunio risikko räsänen sakki samok sanapilveen sarkomaa seinäjoki seksuaalirikos similä sll spr stm Svärd syl syrjintä syrjäytyminen tahlo tapahtuma tapahtumat tem tietämys titteli toimintasuunnitelma toimisto tourunen tulevat tupakkapolitiikka turku työntekijät Työtänuorille2010 unkuri vaaka vaikute Vaikuttamisen wallin valtikka valtikkafi VarsinaisSuomi vasemmistonuoret vino virkkunen yk ystävyys äänestysikäraja äänestäminen